Rakennus- ja Rakennesuunnittelu
suunnittelu
Tavoitteenamme on tuoda lisäarvoa
Insinööritoimisto Kronqvistilla koemme suurta vastuuta kaikista hankkeista, joihin ryhdymme, ja teemme aina parhaamme toimittaaksemme tavallista hieman paremman ratkaisun. Koko konsernimme työskentelytapaa ohjaa se periaate, että toimeksiantajamme jokainen projekti on yhtä tärkeä. Meidän tehtävämme on täyttää asiakkaan tarve. Tällä alalla voi suunnitella ja rakentaa monelle tavalla, mutta meitä ohjaa tahto löytää asiakkaallemme fiksu ja kestävä ratkaisu.
Rakennussuunnittelu on ollut Insinööritoimiston ydintoiminto sen perustamisesta asti. Referensseistämme löytyy lähes kaikkea mahdollista yksinkertaisista saunarakennuksista vaativiin teollisuushalleihin.
Asiakaskuntaamme kuuluu yksityisiä asiakkaita, yrityksiä, asunto-osakeyhtiöitä sekä kaupunkeja ja kuntia. Olemme pitkään tehneet yhteistyötä alueemme eri arkkitehtien ja muiden konsulttien kanssa, minkä ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme kokonaissuunnitelmia kilpailukykyiseen hintaan.
Rakennus-
suunnittelu
Suunnittelu perustuu aina asiakkaan omiin toiveisiin ja tarpeisiin. Kaikkea pienistä saunarakennuksista suuriin teollisuushalleihin. Rakennussuunnittelu käsittää piirustusluonnokset, valmiit lupapiirustukset sekä tarvittavien lomakkeiden täyttämisen.
Rakenne-
suunnittelu
Rakennesuunnittelu kevyistä rakenteista kokonaisiin rakennuksiin sekä 3D- että perinteisinä piirustuksina. Meillä on pitkä kokemus rakentamisen suunnittelusta ja pyrimme aina toteuttamaan asiakkaan tarpeiden mukaiset suunnittelut.
Valmistus-
piirustukset
Rakennesuunnittelun pohjalta teemme betoni- ja puuelementtien sekä teräsrakenteiden valmistuspiirustukset. Saatte täydellisen sarjan piirustuksia, joissa on yksityiskohtaiset tiedot tuotteen valmistuksesta.
Ota yhteyttä
Klikkaamalla alla olevaa painiketta pääset täyttämään yhteydenottolomakkeen tarjouspyyntöä varten!
Projektit
Meidän missiomme on toteuttaa asiakkaan tarve. Tällä alalla voi suunnitella ja rakentaa monella tavalla, mutta meitä ajaa eteenpäin halua löytää asiakkaalle fiksu ja kannattava ratkaisu.
Tutustu projekteihimme!
yhteydenotto
Marcus
Jansson
TJ
- Sisäilmaeekspertti, kustannusarviot
- Pietarsaari
- +358 50 465 2342
- marcus.jansson@kronqvist.com
Yvonne
Isakas
SUUNNITTELUPÄÄLLIKKÖ
- Betoni- ja teräsrakenteet, 3D
- Pietarsaari
- +358 44 281 0813
- yvonne.isakas@kronqvist.com
Björn
Stubb
VANHEMPI SUUNNITTELIJA
- Puurakenteet, energiasertifiointi
- Uusikaarlepyy
- +358 6 781 0807
- bjorn.stubb@kronqvist.com
Lisa
Holm
VANHEMPI SUUNNITTELIJA
- Rakennuslupapiirrustukset, puurakenteet
- Uusikaarlepyy
- +358 6 781 0814
- lisa.holm@kronqvist.com
Simon
öst
SUUNNITTELIJA
- Rakennus- ja rakennesuunnittelu
- Pietarsaari
- +358 44 781 0870
- simon.ost@kronqvist.com
Johan
Aspnäs
SUUNNITTELIJA
- Rakennus- ja rakennesuunnittelu
- Pietarsaari
- +358 44 281 0804
- johan.aspnas@kronqvist.com
Malin
Enell
PROJEKTI INSINÖÖRI
- Rakennesuunnittelu DI
- Pietarsaari
- +358 44 065 5100
- malin.enell@kronqvist.com
Jonas
Österåker
Suunnittelija
- Rakennussuunnittelu
- Vaasa
- +358 50 590 4504
- jonas.osteraker@kronqvist.com
Janne
Boström
Suunnittelija
- Rakennus- ja rakennesuunnittelu
- Vaasa
- +358 50 348 0775
- janne.bostrom@kronqvist.com
Evald
Aura
Suunnittelija
- Rakennus- ja rakennesuunnittelu
- Vaasa
- +358 50 400 0792
- evald.aura@kronqvist.com
Julia
Lindell
SUUNNITTELIJA
- Vanhempainvapaa
- Pietarsaari